Kirjava huntu (2006)
W. Somerset Maughamin romaani on filmatisoitu jo kaksi kertaa aiemmin: ensimmäisen, vuonna 1934 valmistuneen melodraaman pääosassa nähtiin jumalainen Greta Garbo. Vuonna 2006 valmistuneen elokuvan pääosissa ovat Edward Norton ja Naomi Watts.
Norton esittää tohtori Walter Fanea, joka rakastuu Lontoon yläluokkaan kuuluvaan Kittyyn (Naomi Watts). Pari solmii hätäisesti avioliiton, mutta vääristä syistä: Kitty hyväksyy Walterin kosinnan lähinnä paetakseen äitinsä paheksuntaa - pelko naimattomaksi jäämisestä oli naiselle vielä todellinen uhka vuonna 1925. Walterin kosinta tarjoaa nuorelle naiselle mahdollisuuden uuteen elämään Shanghaissa, Kiinassa.
Henkeäsalpaaviin maisemiin sijoittuva elokuva kertoo Walterin ja Kittyn ainutlaatuisen rakkaustarinan. Levoton ja itsekäs nuori nainen heittäytyy suhteeseen komean diplomaatin Charles Townsendin (Liev Schreiber) kanssa. Petetty aviomies vie vihoissaan nuoren vaimonsa pieneen kiinalaiskylään, missä kamppaillaan koleraa vastaan. Äärimmäisissä olosuhteissa parin on kohdattava avioliittonsa ongelmat - ja toisensa.
Elokuvan tiedot
International title
The Painted Veil
Ensi-ilta:
23. March 2007
Lajityyppi
Draama, Romantiikka
Tuotantomaa
Kiina, USA
Credits
Ohjaaja
John Curran
Näyttelijät
Naomi Watts, Catherine An, Edward Norton, Liev Schreiber, Edward Norton, Liev Schreiber, Bin Wu, Toby Jones, Diana Rigg, Lorraine Laurence, Gesang Meiduo, Johnny Lee
Käsikirjoittaja
, Ron Nyswaner
Tuotanto
Nordisk Film








