Kultaisen kukan kirous (2006)
Zhang Yimoun (Hero 2002, Lentävien tikarien talo 2004) ohjaama historiallinen spektaakkeli tuo yhteen aasialaisen elokuvan valovoimaiset tähdet. Taistelulajien sankari Chow Yun-Fat ja Kiinan kauneimmaksi naiseksi tituleerattu Gong Li esittävät keisariparia Tang-dynastian aikaan sijoittuvassa hovijuonittelussa.
Keisarilla (Chow Yun-Fat) on kolme poikaa: kruununprinssi Wan (Liu Ye) ensimmäiseltä vaimolta, sekä Jai (Chou Jay) ja Yu (Qin Junjie). Hänen nykyinen vaimonsa (Gong Li) sairastaa anemiaa, jota on lääkitty jo yli kymmenen vuotta keisarin itsensä valmistamalla lääkkeellä. Viime aikoina lääke on aiheuttanut epämiellyttäviä oireita. Keisarinnalle selviää, että lääkkeeseen on lisätty uusi ainesosa, joka vähitellen vie hänen henkiset kykynsä.
Pakonomaisesti krysanteemeja kirjova keisarinna suunnittelee kostoa ja yrittää taivutella epäröivän, sodasta palanneen poikapuolensa Jain mukaan juoniinsa.
Vallasta ja intohimoisesta rakkaudesta kertova elokuva perustuu Cao Yun näytelmään. Petoksen ja juonittelun vyyhtinä se muistuttaakin Shakespearelaista draamaa.
Kultaisen kukan kirous on upeasti puvustettu ja lavastettu elokuva, jossa Kielletyn kaupungin pramea loistokkuus herää henkiin. Elokuvasta Oscar-ehdokkuuden saanut Huo Tingxiao on loihtinut Tang-dynastian jälkipuoliskon esiin kultaa ja punaista hehkuvassa yleisilmeessä. Tähän mennessä kallein Kiinassa tehty elokuva on visuaalisesti häikäisevän kaunis. Tingxiao kuuluu ohjaajan vakiotiimiin ja on suunnitellut myös Lentävien tikarien talon ja Heron lavastuksen.
Elokuva valloitti Kiinan elokuvayleisön ja teki heti ensimmäisenä viikonloppuna historiallisen ennätystuloksen. Sittemmin se on jatkanut voittokulkuaan USA:n markkinoilla, missä myös elokuva-alan ammattilaiset ovat palkinneet sen puvustuksen ja lavastuksen.
Elokuvassa on huikeita taistelukohtauksia, joiden takana on pitkän linjan action-koreografi Ching Siu-Tung. Hongkong-elokuvan parissa näyttelijänä aloittanut Siu-Tung on suunnitellut toimintakoreaografiat moniin laatuelokuviin (Lentävien tikarien talo, Hero). Hänen filmografiastaan löytyy myös varhaisempaa Hongkong-toimintaa, kuten Heroic Trio (1993) ja Aavesoturi (1987), jonka hän on myös ohjannut jatko-osineen.
Elokuvan tiedot
International title
Man cheng jin dai huang jin jia
Ensi-ilta:
7. September 2007
Lajityyppi
Draama, Historia
Tuotantomaa
Hongkong, Kiina
Kesto: 114 minuts
Official website
Credits
Ohjaaja
Yimou Zhang, Zhang Yimou
Näyttelijät
Chow Yun-Fat, Gong Li, Liu Ye, Yun-Fat Chow, Li Gong, Jay Chou, Ye Liu, Dahong Ni, Junjie Qin, Man Li, Jin Chen
Käsikirjoittaja
Yimou Zhang, Yu Cao
Tuotanto
Beijing New Picture Film Co.








