Silta salaiseen maahan (2007)
Jessin (Josh Hutcherson) elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän ystävystyy luokan kummajaisen Leslien (Annasophia Robb) kanssa. Yhdessä he luovat kotiensa lähellä olevaan metsään salaisen maan, joka on täynnä jättiläisiä, peikkoja ja muita sadunomaisia hahmoja.
Jessin ja Leslien arkea rasittavat velvollisuudet, perhehuolet ja kaiken maailman kiusaajat, mutta omassa salaisessa maassaan he pystyvät mihin vain - jopa muuntamaan itsensä haluamakseen olennoksi. He ovat tämän maailman hyväntahtoiset valtiaat, jotka taistelevat kuvitteellisten jättiläisten kanssa, puhuvat haaveistaan ja juonittelevat heitä kiusaavien koulutoverien päänmenoksi. Salainen maa antaa Jessille rohkeutta nousta koulukiusaajia vastaan ja puuttua kodin tulehtuneeseen tilanteeseen.
SILTA SALAISEEN MAAHAN on innostava tarina kahden lapsen ainutlaatuisesta ystävyydestä, jonka avulla he löytävät oman mielikuvituksensa piilevät voimavarat.
Elokuva perustuu Katherine Patersonin saman nimiseen kirjaan (WSOY 1979).
Elokuvan tiedot
International title
Bridge to Terabithia
Ensi-ilta:
3. August 2007
Lajityyppi
Seikkailu, Perhe, Fantasia
Tuotantomaa
USA
Credits
Ohjaaja
Gabor Csupo
Näyttelijät
Josh Hutcherson, Annasophia Robb, Erin Annis, Tyler Atfield, Mikaila Baumel, Zooey Deschanel, Robert Patrick, Bailee Madison, Kate Butler, Devon Wood, Emma Fenton, Grace Brannigan, Latham Gaines
Käsikirjoittaja
, Jeff Stockwell, David Paterson
Tuotanto
Scanbox Entertainment








