Changeling (2008)
Angelina Jolie ja John Malkovich ovat pääosissa Clint Eastwoodin ohjaamassa provosoivassa, tositapahtumiin perustuvassa trillerissä Changeling.
Christine Collinsin (Jolie) rukouksiin vastataan kun hänen kidnapattu poikansa palautetaan. Mutta keskellä hurmioituneiden valokuvaajien hässäkkää Christine tajuaa, ettei poika olekaan hänen. Kohdaten korruptoituneen poliisilaitoksen ja skeptiset kansalaiset Christine etsii epätoivoisena vastauksia vain löytääkseen totuuden joka muuttaa hänet loppuelämäkseen.
Los Angeles, 1928: Lauantaiaamuna työväenluokan esikaupungissa Christine hyvästeli Walter-poikansa ja lähti töihin. Palattuaan kotiin hän huomasi pojan kadonneen. Seuraa tulokseton etsintä ja kuukausia myöhemmin itseään Walteriksi väittävä yhdeksänvuotias lapsi palautetaan kotiin. Poliisien, toimittajien ja omien ristiriitaisten tunteittensa pökerryttämä Christine antaa pojan jäädä luokseen yöksi. Sydämessään hän kuitenkin tietää, ettei lapsi ole Walter.
Painostaessaan viranomaisia jatkamaan etsintöjä hän joutuu huomaamaan, että kieltolain aikaisessa Los Angelesissa systeemin kyseenalaistavat naiset eivät elä ja tule kuulluiksi. Harhaiseksi ja sopimattomaksi solvattuna Christine löytää liittolaisen papista nimeltä Briegleb (Malkovich) joka auttaa häntä taistelemaan kaupunkia vastaan löytääkseen kadonneen poikansa. Kalifornian lakijärjestelmää vavisuttaneeseen tositapahtumaan perustuva Changeling kertoo järkyttävän tarinan poikaansa etsivästä äidistä ja heistä jotka eivät lopeta ennen kuin saavat äidin hiljennettyä.
Elokuvan tiedot
Ensi-ilta:
9. January 2009
Lajityyppi
Trilleri
Tuotantomaa
USA
Kesto: 140 minuts
Credits
Ohjaaja
Clint Eastwood
Näyttelijät
Angelina Jolie, John Malkovich, Jeffrey Donovan, Michael Kelly
Käsikirjoittaja
J. Michael Straczynski








