Niko - Lentäjän poika (2008)
Anima Vitaen ja Cinemakerin tuottama koko perheen elokuva kertoo poropoika Nikosta, joka uskoo isänsä olevan yksi joulupukin kuuluisista lentävistä poroista. Isäänsä Niko ei ole koskaan tavannut, mutta haaveilee yhtä kaikki lentämään oppimisesta. Palatessaan omista salaisista lentoharjoituksistaan Niko johdattaa vahingossa kaikkien pelkäämän Mustan Suden kotilaumansa kimppuun. Niko lähtee vaaralliselle matkalle halki Lapin erämaan etsiäkseen oikean isänsä ja tullakseen tämän kaltaiseksi lentäjäsankariksi.
Tähän mennessä mittavimmassa suomalaisessa elokuvahankkeessa Niko – Lentäjän poika on mukana myös tunnettuja eurooppalaisia tuotantoyhtiöitä kuten A. Film (Asterix ja Viikingit, Ruma ankanpoikanen ja minä) Tanskasta, Magma Films Irlannista sekä saksalainen Ulysses GmbH. Elokuvan budjetti on yli 6 miljoonaa euroa. Elokuvan tuotanto on parhaillaan käynnissä ja ensi-illassa se nähdään 2008.
Elokuvan tiedot
Ensi-ilta:
10. October 2008
Lajityyppi
Animaatio, Seikkailu
Tuotantomaa
Suomi
Kesto: 82 minuts
Credits
Ohjaaja
Michael Hegner, Kari Juusonen
Näyttelijät
Juha Veijonen, Vesa Vierikko, Minttu Mustakallio
Käsikirjoittaja
Hannu Tuomainen, Marteinn Thorisson
Tuotanto
Weinstein Company, The, Cinemaker Oy, Anima Vitae, A. Film, Animaker, Ulysses








