2012 (2009)
Retkeillessään perheensä kanssa Yellowstonen kansallispuistoissa Jackson Curtis sattuu törmäämään salaiseen tutkimuslaitokseen, jossa varaudutaan kuumeisesti maailmanlopun tuloon. Hallitus on pimittänyt kansalaisilta tiedon, että arvostettu tutkimusryhmä on vahvistanut maailman tuhoutuvan vanhan ennustuksen mukaisesti vuonna 2012. Tarkoituksena on pelastaa mahdollisimman suuri osa ihmiskunnasta, mutta kaikki eivät voi päästä mukaan...
Koskaan aikaisemmin ei ole yksi tietty päivämäärä ollut yhtä merkityksellinen niin monille kulttuureille, uskonnoille, tiedemiehille ja valtioille. 2012 on eeppinen seikkailu, joka kertoo maailmanloppua enteilevästä kauhuskenaariosta ja ihmisen sankarillisesta lopunajan kamppailusta maanjäristysten, tulivuorenpurkausten, tsunamien ja muiden mullistavien luonnonkatastrofien kourissa.
Elokuvan tiedot
Ensi-ilta:
13. November 2009
Lajityyppi
Toiminta, Draama, Sci-Fi
Tuotantomaa
USA
Kesto: 82 minuts
Official website
Credits
Ohjaaja
Roland Emmerich
Näyttelijät
John Cusack, Thandie Newton, Amanda Peet, Woody Harrelson, Beatrice Rosen
Käsikirjoittaja
Roland Emmerich, Harald Kloser
Tuotanto
Centropolis Entertainment, Sony Pictures Entertainment (SPE), Farewell Productions








