Noidan oppipoika (2010)
Walt Disney Studios, tuottaja Jerry Bruckheimer ja ohjaaja Jon Turteltaub, eli “National Treasure” –sarjan tekijät, tuovat valkokankaalle elokuvan NOIDAN OPPIPOIKA. Innovatiivinen ja eeppinen komediaseikkailu kertoo noidasta ja hänen epäonnisesta oppipojastaan, jotka tempautuvat keskelle ikiaikaista hyvän ja pahan taistelua.
Balthazar Blake (NICOLAS CAGE), nykypäivän Manhattanilla asuva mestarivelho, yrittää puolustaa kaupunkia arkkivihollistaan Maxim Horvathia (ALFRED MOLINA) vastaan. Balthazar ei kuitenkaan pysty tehtävään yksin, joten hän värvää oppilaakseen Dave Stutlerin (JAY BARUCHEL), ihan tavallisenoloisen nuorukaisen, jossa on kuitenkin piilevää potentiaalia. Mestari pitää vastahakoiselle suojatilleen taikuuden pikakurssin, ja yhdessä nämä hyvin erilaiset toverukset käyvät taistoon pimeyden voimia vastaan. Daven on kaivettava itsestään kaikki rohkeus selviytyäkseen koulutuksesta, pelastaakseen kaupungin ja hurmatakseen siinä sivussa ihastuksensa, kun hänestä tulee NOIDAN OPPIPOIKA. Matt Lopez ja Doug Miro & Carlo Bernard vastaavat käsikirjoituksesta, joka perustuu Matt Lopezin ja Larry Konnerin & Mark Rosenthalin alkuperäistarinaan.
Elokuvan tiedot
International title
The Sorcerer's Apprentice
Ensi-ilta:
30. July 2010
Lajityyppi
Toiminta, Seikkailu
Tuotantomaa
USA
Kesto: 111 minuts
Official website
Credits
Ohjaaja
Jon Turteltaub
Näyttelijät
Nicolas Cage, Jay Baruchel, Alfred Molina, Teresa Palmer, Toby Kebbel, Monica Bellucci
Käsikirjoittaja
Matt Lopez, Lawrence Konner, Mark Rosenthal
Tuotanto
Jerry Bruckheimer Films, Walt Disney Pictures, Saturn Films, Broken Road Productions, Junction Entertainment








